Kumppanikoodareilla avoimempia kaupunkeja

Code for Europe on kumppanuusohjelma, jossa etsitään lahjakkaita web-kehittäjiä, koodareita ja palvelusuunnittelijoita elävöittämään innovaatiokulttuuria kaupunkiorganisaatiossa, sekä edistämään kaupungin avautumista. Tavoitteena on tarjota kaupunkilaisille yhä parempia palveluja uuden teknologian keinoin.
 
Code for Europe linkittää luovia yksilöitä ja innovatiivisia kaupunkeja yhteen.  Koodarit työskentelevät esimerkiksi mobiilisovellusten, sähköisten palveluiden sekä kaupungin rajanpintojen kehittämisen parissa. Toisaalta Code for Europe on myös verkosto, joka pohtii kaupunkien yhteisiä haasteita ja pyrkii löytämään ja jakamaan rajat ylittäviä ratkaisuja.
 
Kumppanikoodarit työskentelevät itseohjautuvasti, organisaation sisältä valitun ’mentorin’ alaisuudessa, tai osana laajempaa tiimiä. Ohjelma kestää 6-12 kuukautta, ja siihen kuuluu kansainvälisiä koulutusjaksoja yhdessä muiden kumppanikoodarien kanssa eurooppalaisissa kaupungeissa. 
 
Menestystä Helsingissä
 
Helsingissä kumppanuusohjelmalla on jo saavutettu runsaasti konkreettisia kaupunkilaista hyödyttäviä tuloksia: parempia palveluita arkeen ja ajantasaisempaa näkymää virkamiesten päätöksentekoon. Koodareita on työskennellyt Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymässä (HSL) ja Helsingin kaupungin tietotekniikkaosastolla. 
 
Vuodesta 2014 lähtien Code for Europe -ohjelman mallin mukaista kumppanikoodaritoimintaa on tarkoitus laajentaa Suomessa kansallisella tasolla. Tähän Code4Finland-ohjelmaan voivat hakea kaupunkiorganisaatioiden lisäksi myös muut julkisen sektorin toimijat ympäri Suomen. 
 
Sovellukset avoimesti jaossa 
 
Code for Europe -ohjelmassa kehitetyt ratkaisut rakentuvat avoimelle lähdekoodille, jolloin ne ovat vapaasti hyödynnettävissä muissa eurooppalaisissa kaupungeissa – ja myös Euroopan ulkopuolella. Päämääränä on luoda kannustavia, konkreettisia esimerkkejä uusista ratkaisuista myös ohjelman ulkopuolisille kaupungeille. Kumppanikoodareiden kehittämät sovellukset julkaistaan europecommons.org-sivustolla.
 
Vuonna 2014 Code for Europe -ohjelmassa on mukana 14 partneria kuudesta eri maasta: Suomesta, Alankomaista, Saksasta, Espanjasta, Italiasta ja Iso-Britanniasta. Ohjelmaa rahoittaa Euroopan unioni CIP-ohjelmasta. Suomessa kumppanikoodareiden rahoittamiseen ovat lisäksi osallistuneet Helsingin kaupunki ja HSL.
 
 
 
Uudenlaista palvelukehitystä
Code for Europe rekrytoi lahjakkaita web-kehittäjiä, koodareita ja palvelusuunnittelijoita elävöittämään innovaatiokulttuuria kaupunkiorganisaatiossa, sekä edistämään kaupungin avautumista. Kehitetyt ratkaisut ovat vapaasti hyödynnettävissä muissa kaupungeissa ympäri maailman. Päämääränä on luoda kannustavia, konkreettisia esimerkkejä uusista ratkaisuista sekä tarjota kaupunkilaisille yhä parempia palveluja uuden teknologian keinoin.

 

Lisätietoja:
Kehitysjohtaja Pekka Koponen
puh. +358 40 501 7114
pekka.koponen(at)forumvirium.fi

code for finland, code for europe, Älykäs kaupunki