Edut jäsenille

Forum Virium Helsingillä on useita kaikille avoimia tapahtumia, joiden tavoitteena on nostaa esiin ajankohtaisia teemoja ja tuoda erityyppisiä toimijoita yhteen. Avoimien tapahtumien lisäksi se tarjoaa jäsenilleen seuraavanlaisia palveluja:

Hankevalmistelu

Kehityshankkeet ovat Forum Virium Helsingin päätoimintamuoto. Forum Virium Helsingin rooli hankkeissa voi vaihdella tilanteesta ja tarpeesta riippuen, se voi vastata esimerkiksi hankkeen ideoinnista tai sparraamisesta, hoitaa sen valmistelun tai vastata hankkeen läpiviemisestä kokonaisuudessaan.

Kehittäjäryhmät

Forum Virium Helsingissä on kehittäjäryhmä Media ja Älykäs kaupunki -hankealueilla.  Ryhmissä järjestetään hankkeiden ajankohtaisiin teemoihin liittyviä tapaamisia, joissa on usein asiantuntijapuheenvuoroja. Myös viestinnässä on oma kehittäjäryhmä, joka koostuu jäsenyritysten ja yhteistyökumppaneiden viestintäyhteyshenkilöistä.

Avoimen tiedon työryhmä

Työryhmä perustettiin vuonna 2009 edistämään julkisen tiedon avaamista. Työryhmässä on edustaja Elisasta, Tivit Oy:stä, liikenne- ja viestintäministeriöstä, Sitrasta, Logicasta, työ- ja elinkeinoministeriöstä, Helsingin kaupungista ja Forum Virium Helsingistä. Kokouksissa on asiantuntijapuheenvuoroja ryhmän ulkopuolisilta vierailta.

Roadshow-vierailut

Forum Virium Helsingin ydintiimi käy jäsenyrityksissä keskustelemassa yrityksen toiveista yhteisön toiminnalle. Vierailun aikana annetaan yleiskatsaus Forum Virium Helsingistä, esitellään kärkihankkeet ja keskustellaan  jatkoyhteistyöstä jäsenyritysten kanssa. Vierailujen sisältö suunnitellaan yhdessä jäsenyritysten kanssa.

Jäänmurtaja

Forum Virium Helsinki järjestää kerran vuodessa Jäänmurtaja-kutsuvierastilaisuuden, jota isännöivät Helsingin kaupungin ylipormestari Jussi Pajunen ja Forum Virium Helsingin toimitusjohtaja Jarmo Eskelinen. Vuonna 2010 illallistilaisuus järjestettiin kolmatta kertaa Vanhalla Raatihuoneella. Tilaisuuden teemana oli Avoin tieto, ja sen pääpuhujana oli valtion it-johtaja Yrjö Benson.