Esittelyssä Kasvuvalmennuksen käynyt yritys: Zengrow

Artikkelikuva: Esittelyssä Kasvuvalmennuksen käynyt yritys: Zengrow

Kun loska lentää ja pakkanen kurittaa kaupunkia, hyötykasvien viljelyä voi jatkaa sisätiloissa. Zengrow-pöytäpuutarhoilla salaattien ja yrttien kasvattaminen käy helposti ympäri vuoden.

 
”Kaupasta ostetuista yrttiruukuista käytetään usein vain pari oksaa, loput jäävät nahistumaan”, Viherasema Oy:n toimitusjohtaja Pasi Lindberg kuvaa. Lindberg on kehittänyt pöytäpuutarha Zengrow’n, joka nollaa tämän hävikin kokonaan. 
 
Vesiviljelytekniikkaan perustuvan laitteen logiikka on yksinkertainen. Kasvatusaltaaseen lisätään ensiksi vettä. Altaan yhteydessä on pumppu, joka kierrättää vettä hapen tuottamiseksi. Kasvit laitetaan altaaseen joko ruukuissa tai siemeninä erillisellä idätyslevyllä. Pöytäpuutarha toimii sähköllä ja sen mukana tulee kasvivalaisin. Esimerkiksi salaatti kasvaa Zengrow’ssa siemenestä täyteen mittaan vajaassa kuukaudessa.
 
Helppoa kaupunkiviljelyä
 
”Kasvattaminen ei vaadi suuria ponnisteluja, veden vaihtaminen parin viikon välein riittää.  Samalla lisätään kasviravinnetta”, Lindberg sanoo. Zengrow-pöytäpuutarhan hinta vaihtelee 99 eurosta 299 euroon mallista ja koosta riippuen. Kallein malli on tammesta tehty designtuote.
 
Zengrow on Viherasema Oy:n tuotemerkki. Vuonna 2007 perustettu Viherasema tuplasi liikevaihtonsa vuodesta 2010 vuoteen 2011. Zengrow’n liike avasi ovensa marraskuussa Helsingin Mechelininkadulla. Tuotteita voi ostaa myös verkkokaupasta sekä jälleenmyyjiltä, esimerkiksi Prismasta, Plantagenista ja Kodin Ykkösestä.
 
 
Seinäpuutarhoilla lisä sisustukseen
 
Zengrow’n valikoimassa on myös seinäpuutarhoja. Niissä on kaksi metriä korkea kehys, jossa ruukut asetetaan toistensa päälle. Näin lisätään sadon määrää, mutta säästetään samalla lattiapinta-alassa. Valaisimet ja kastelujärjestelmä ovat mukana kehikossa. Seinäpuutarha on samalla sisustuselementti ja sitä voi käyttää esimerkiksi tilanjakajana.
 
”Seinäpuutarha vastaa noin neliön kokoista kasvatuspinta-alaa maassa. Taimia voi idättää ensin pöytäpuutarhoissa ja siirtää ne seinäpuutarhaan kasvamaan, näin syntyy pienimuotoinen tuotantolaitos”, Lindberg visioi. Hän mainitsee ravintoloiden ja kotitalouksien olleen kiinnostuneita toimintamallista.
 
Myyntiin eväitä Kasvuvalmennuksesta
 
Pasi Lindberg kertoo, että jatkossa Viherasema myy myös viherkasveja ja niitä varten suunniteltuja viherseiniä. Viherseinät piristävät sisustusta ja puhdistavat huoneilmaa. Tulossa on myös lisää kaupunkiviljelyä tukevia tuotteita, kuten Gardenan kastelujärjestelmiä.
 
Viherasema kävi Kasvuvalmennuksen keväällä 2011. Valmennuksen tuottavat Helsingin kaupungin elinkeinopalvelu ja Forum Virium Helsinki. ”Tavoitteena oli liiketoimintasuunnitelman terästäminen myyntiin ja rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä”, Lindberg kertoo. Viheraseman kasvutoiveet kohdistuvat erityisesti b-to-b-myyntiin ja vientiin.
 
Teksti: Maija Jokiniemi
 
 
 
 

Lue myös