Käyttäjät tiiviisti mukana pohjoismaisessa innovaatiokilpailussa

Artikkelikuva: Käyttäjät tiiviisti mukana pohjoismaisessa innovaatiokilpailussa

Pohjoismaisten pääkaupunkien yhteinen Nordic Independent Living Challenge -haastekilpailu on edennyt viimeiseen vaiheeseen, jossa testataan kisassa kehitettyjä ratkaisuja aidoissa olosuhteissa. Kilpailun viisi finalistia testaavat innovaatioita yhteistyössä pohjoismaisten pääkaupunkien kanssa helmi-huhtikuussa 2016.

Testaussuunnitelma lähtee tiimien omista tarpeista ja tarjottavan ratkaisun kehitysvaiheesta. Jokainen finalisti tekee muun muassa fokusryhmähaastatteluja ja/tai testaa palveluaan loppukäyttäjien kanssa  Osa tiimeistä haluaa konkreettista palautetta itse ratkaisuun kun taas jotkut keskittyvät enemmän liiketoimintasuunnitelman hiomiseen esimerkiksi hinnoittelun ja potentiaalisten markkina-alueiden osalta.

Viime kädessä testien tarkoituksena on varmistaa, että tarjottavat ratkaisut vastaavat innovaatiokilpailun haasteeseen. Toisin sanoen, parantavat ikääntyneiden ja vammaisten elämänlaatua tukemalla heidän toimintakykyään ja itsenäistä asumista kotona.

Tiivistä yhteistyötä pääkaupunkien kanssa

Helmikuun toisella viikolla Kööpenhaminaan kokoontuivat kaikki viisi finalistia ja kaupunkien yhteyshenkilöt. Tapaamisen tavoitteena oli antaa yhdenvertaiset lähtökohdat niin kaupungeille kuin kilpailijoille haastekilpailun viimeiseen vaiheeseen.  Kööpenhaminassa tiimit aloittivat myös testivaiheen fokusryhmäkeskustelut käyttäjien ja kaupungin hoivatyön ammattilaisten kanssa.

Myös suomalainen Nappi Naapuri osallistui Kööpenhaminan tapaamiseen. Nappi Naapuri on sosiaalinen media, jonka kautta ikäihmiset voivat pyytää naapureilta apua arjen askareisiin, kuten kaupassa käyntiin. Kööpenhaminan tapaamisessa Nappi Naapuri halusi erityisesti saada fokusryhmähaastatteluiden avulla tietoa palvelun soveltuvuudesta Tanskaan ja paikallisista yhteistyöorganisaatioista.

– Turvallisuuden tunne on asia, johon me tulemme kiinnittämään erityistä huomiota testausvaiheessa. Se voi ratkaista palvelun menestyksen ikäihmisten osalta, kertoo Nappi Naapurin testivaiheesta vastaava Satu Korhonen Demos Helsingistä.

Nappi Naapurin testit jatkuvat maaliskuussa Helsingin Kalasatamassa. Myöhemmin keväällä Helsinkiin tulee Siren, joka tuo markkinoille diabeetikkojen haavaumia ennalta ehkäisevät sukat, sekä ruotsalainen AbleOn, joka testaa monipuolista suihkutukea. Neljäs finalisti, älykäs lääkeannostelija Pilloxa, ei testaa Suomessa vaan keskittyy  Tukholmaan.

Assistep Kivelän sairaalassa

Helsingissä testausvaihe käynnistyi norjalaisen Assistepin fokusryhmähaastatteluilla.  Assistep-porrasrollaattori on suunniteltu antamaan lisätukea portaissa kulkemiseen. Porrasrollaattori on jo Norjassa käytössä muutamassa kuntoutuskeskuksessa, mutta yksityiskoteihin sitä ei vielä ole asennettu. Assistep toivoikin mahdollisuutta selvittää erityisesti yksityisiä apuvälinemarkkinoita Suomessa.

Helsingin kaupunki järjesti Assistepille Kivelän sairaalaan mahdollisuuden haastatella sekä potentiaalisia loppukäyttäjiä että hoitohenkilökuntaa. Aamupäivällä haastateltiin rollaattoria käyttäviä ikäihmisiä ja kysyttiin heidän ajatuksiaan muun muassa portaissa kulkemisesta ja liikkumista omassa kodissa. Iltapäivällä puolestaan hoitohenkilökunta kertoi ajatuksiaan muun muassa Assistepin käyttökelpoisuudesta kuntoutuksessa ja sen soveltuvuudesta suomalaisiin koteihin.

– Haastattelujen tavoitteena oli muun muassa kartoittaa Assistepin markkinapotentiaalia Suomessa ja pohtia mahdollisia lokalisointitarpeita. Meitä kiinnosti myös se, miten suomalaiset ikäihmiset asuvat. Olemme tällä hetkellä jo Norjan markkinoilla, mutta tavoitteena on, että vuonna 2017 myymme yhteensä 800 Assistep-porrasrollaattoria pohjoismaissa, kertoo Assistepin edustaja Eirik Gjelsvik Medbø.

Kilpailun voittaja valitaan  kesäkuussa

Toukokuussa kaikki viisi kilpailun finalistia jättävät kehitystyönsä tuloksen tuomaristolle. Arvioinnin kannalta olennaista on dokumentoida se, mitä tiimit ovat käyttäjien ja kaupunkien kanssa testausvaiheessa oppineet ja miten tätä tietoa on sovellettu oman ratkaisun jatkokehitykseen.

Pohjoismainen tuomaristo arvioi finalistien innovaatioita käytettävyyden, liiketoimintapotentiaalin, vaikuttavuuden ja suunnitelmien toteutettavuuden mukaan. Arviointi tehdään touko-kesäkuussa ja voittaja julkistetaan 9.6.2016 järjestettävässä finaalitapahtumassa Oslossa. Voittaja palkitaan 1 000 000 norjan kruunulla.

Lisätietoja:
Kaisa Spilling
Kehityspäällikkö
puh. +358 40 744 8831
kaisa.spilling(at)forumvirium.fi

Pohjoismaisen ministerineuvoston alainen Nordic Innovation käynnistää ja rahoittaa innovointia vahvistavia toimintoja, ja sen pääyhteistyökumppaneita ovat Pohjoismaiden pk-yritykset. Missiona on edistää lisäarvon tuottoa rajat ylittävän yhteistyön avulla. Nordic Innovation toimii Nordic Independent Living Challenge -kilpailun pääjärjestäjänä ja suurimpana rahoittajana. Osakokonaisuuksia toteuttavat Helsingin, Kööpenhaminan, Oslon, Tukholman ja Reykjavikin kaupungit. Suomessa Helsingin kaupunki vastaa kilpailun järjestelyistä yhdessä Forum Virium Helsingin kanssa.

Lue myös