Uutiset
<< Uutisarkisto
Vuoden 2011 huiput29.12.2011 - 17:00
Vuosi 2011 todisti avoimen datan asian vyörymistä eteenpäin. Terveyskortti voitti Laatukeskuksen innovaatiopalkinnon. Lähitunnistusteknologiaa on hyödynnetty uudella tavoin niin päiväkodeissa kuin urheilukilpailuissakin.
- Vuoden 2011 aikana saatiin aikaiseksi todella merkittäviä julkisen datan avauksia.
- Vuoden innovaatiolaatupalkinto myönnettiin sähköiselle Terveyskortille.
- Uusia terveyspalvelukonsepteja tuotiin kaupunkilaisten arjen reittien varrelle: Itäkeskuksessa avattiin Terveyspysäkki ja kortteliravintoloissa tehtiin terveysmittauksia.
- Näyttävä mediapintakokonaisuus avattiin Sokoksen kulmaan Helsingin keskustaan.
Avoimen datan asia vyöryllä eteenpäin
Terveellinen kaupunginosa -ohjelma pakettiin
Kulunut vuosi oli viimeinen vuosi
Terveellinen kaupunginosa -ohjelmassa. Helsingin kaupungin terveyskeskuksen vetämässä ohjelmassa oli mukana laajalti toimijoita niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta. Mukana oli kaikkiaan 13 osaprojektia, josta nousivat loppuvaiheessa esiin erityisesti seuraavat:
- Terveyskortti-kokeilussa seulottiin diabetesta sekä sydän- ja verisuonitauteja. Palvelu koostui sähköisestä terveystarkastuksesta internetissä ja laboratoriokokeista. Terveyskortille myönnettiin Laatukeskuksen vuoden 2011 innovaatiopalkinto julkishallinnon sarjassa.
- Itäkeskuksen kauppakeskukseen avattiin Terveyspysäkki ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa ja itsehoidon tukemista varten. Terveyspysäkki jatkaa toimintaansa vuonna 2012.
- Herttoniemen alueella kokeiltiin kahdessa kortteliravintolassa verenpaineen ja verensokerin mittauksia. Näin haluttiin tavoittaa muuten vaikeasti saavutettavia asiakkaita ja seuloa kakkostyypin diabetesta sekä verenpainetauteja. Lajissaan ainutlaatuinen projekti sai runsaasti huomiota päämedioissa.
Media seinässä - ja kotisohvalla
Kohti älykkäämpää kaupunkia
- Purjehduksen EM-kilpailuissa testattiin HSL:n matkakorttiin pohjautuvaa älykästä kisapassia. Passi toimi niin henkilökorttina, lounassetelinä, matkakorttina kuin kulunvalvontajärjestelmänäkin. Niin kilpailijat kuin järjestäjätkin olivat tyytyväisiä kokeiluun. Lisätietoja löydät sushelsinki-blogista.
- Nappula-pilotissa testattiin lähitunnistusteknologian hyödyntämistä lasten kirjaamisessa sisälle päiväkotiin. Kokeilu tehtiin kahdessa päiväkodissa Herttoniemen alueella Helsingissä. Tavoitteena oli mm. päiväkotien arjen helpottaminen ja turvallisuuden lisääminen.
- Kesällä avautui myös Walk and Feel -mobiilipolku risteilymatkustajille Hernesaaresta Helsingin keskustaan. Opastepolulla haluttiin kannustaa matkustajat ulos laivoista, kaupunkiin tutustumaan. Matkailijat kehuivat karttaa ja sovelluksen ilmaisuutta. Kokeilu sai hyvin julkisuutta it-medioissa.
Kasvuvalmennuksen kävi tänä vuonna läpi ennätysmäärä yrityksiä, yhteensä 38 kappaletta. Valmennukseen osallistuneet yritykset ovat
menestyneet hyvin niin liiketoiminnan taloudellisten mittareiden valossa kuin erilaisissa bisneskilpailuissakin.
Designpääkaupunkivuosi kolkuttelee ovella!
Helsinki vuonna 2012 maailman designpääkaupunki. Forum Virium Helsinki on mukana teemavuodessa avoimen datan lisäksi Stadi.TV:n ja Open Forum -tapahtumasarjan voimin. Forum Virium Helsingissä lähtee designvuoden aikana liikkeelle myös uusia kiinnostavia hankkeita ja aiempien vuosien tapaan järjestämme paljon mielenkiintoisia tapahtumia.
<< Uutisarkisto
Walk and feel Helsinki, Terveyspysäkki, Terveellinen kaupunginosa, Stadi.TV, Organisaatio, Nappula, Media Master Plan, Helsinki Region Infoshare, apps4finland