Suomen parhaat mobiilipalvelut etsinnässä

Artikkelikuva: Suomen parhaat mobiilipalvelut etsinnässä
Suomen parhaat mobiilipalvelut etsinnässä: jätä ehdotuksesi 15.10. mennessä.
 
Paras Mobiilipalvelu 2014 -kilpailu nostaa innovatiisimpia mobiilipalveluita suuren yleisön tietoisuuteen. 
 

”Haluamme rohkaista palveluntarjoajia uusien mobiilipalveluiden kehitystyöhön. Suomi tunnetaan jo maailman parhaista mobiilipeleistä, mutta meillä on valtavasti potentiaalia muillakin alueilla. Tänä vuonna Paras mobiilipalvelu -kilpailussa näkyvät erityisesti palvelut, jotka auttavat seniorikansalaisten ja kielivähemmistöjen kaltaisia ryhmiä arjen rutiinien keskellä ja estävät heitä syrjäytymästä tietoyhteiskunnan kehityksestä. Lisäksi omassa sarjassaan palkitaan ensimmäistä kertaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä palveluita. Tälläkin alueella on merkittävää kasvupotentiaalia ja mahdollisuuksia kansainvälisten menestystarinoiden syntymiseen”, kommentoi kilpailun tuomariston puheenjohtaja, kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen.
 
Eri palkintokategorioita on kilpailussa 11 kappaletta:
 
1. Terveys- tai hyvinvointipalvelu
2. Senioripalvelu – palvelu ikääntyville
3. Monikulttuurisuutta tukeva palvelu, kielivähemmistöille suunnattu palvelu
4. Hyötypalvelu
5. Peli
6. Ajanvietepalvelu
7. Julkisen sektorin mobiilipalvel
8. Teollinen internet, M2M
9. Paras mobiilia toiminassaan hyödyntävä yritys
10. Yrityksen tehokkuutta tai tuottavuutta parantava palvelu
11. Parhaan kansainvälisen potentiaalin omaava palvelu
 
Kilpailun pääkategoria on viimeisenä mainittuna kansainvälisesti potentiaalisimman palvelun valinta. Sen voittaja esitellään Mobile Mondayn kansainvälisen verkoston kautta yli 80 maassa kansainväliselle medialle ja yhteistyökumppaneille. Kaikki kategoriavoittajat saavat voittopokaalit, kunniakirjat, puhelimia sekä medianäkyvyyttä.
 
Kisan järjestävät Teleforum ry ja Teknologiateollisuus, yhteistyökumppaneinaan Microsoft, Nokia, Samsung, IBM, HealthCampus, Terveystalo, Elisa, Forum Virium Helsinki, Mobile Monday, MTV, Ohjelmistoyrittäjät ry, Sanoma, TeliaSonera sekä Startup Sauna.
 
Jätä oma ehdotuksesi vuoden parhaaksi mobiilipalveluksi 15.10. mennessä osoitteessa: www.bestmobileservice.fi

Lue myös