Yhteisöt haluavat päätöksenteon alkulähteille

Artikkelikuva: Yhteisöt haluavat päätöksenteon alkulähteille
Yhteisöt kaipaavat uusia keinoja viestintäänsä kertoakseen omasta toiminnastaan ja arvoistaan. Neljä helsinkiläistä yhteisöä ovat opetelleet ensimmäisenä Suomessa kansalaisdatajournalismin alkeet Stadi.TV:n avustuksella. Ohjelmat syntyivät yhteisöille itselleen tärkeistä aiheista, jotka ovat kunnallisen päätöksenteon eri vaiheissa.
 
Kansalaisdatajournalismi on osa Stadi.TV:n luotsaamaa Päätöksen äärellä -ohjelmaformaattia. Teemaa taustoittavien videoiden ja tunnin mittaisen puheohjelman lisäksi yhteisöt tuottavat itse videomuotoisia tiedon visualisointeja.
 
Työpajoissa yhteisöt etenevät tilastonlukutaidosta valmiin videomuotoisen visualisoinnin tekemiseen. Yhteisöt etsivät itse käyttämänsä avoimen tiedon esimerkiksi Tilastokeskuksesta, HRI-palvelusta tai Ahjo-järjestelmästä.
 
Visualisointityöpaja kehittää yhteisöjen ymmärrystä päätöksenteon taustoista ja mahdollistaa aktiivisen ja tehokkaan osallistumisen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kansalaisdatajournalismin avulla yhteisöt saavat äänensä paremmin kuuluviin. Päämääränä on saada audiovisuaalinen tuotanto ja avoimen tiedon hyödyntäminen osaksi yhteisöjen säännöllistä viestintää.
 
Stadi.TV:n toteuttaman yhteisöjen viestintään liittyvän kyselyn perusteella helsinkiläiset yhteisöt pitivät omia vaikutusmahdollisuuksiaan kaupungissa tyydyttävinä ja kolmannes vastanneista yhteisöistä koki omat vaikutusmahdollisuutensa heikkoina tai välttävinä. Tämä kertoo siitä, ettei päätöksenteon eri vaiheista tiedetä tarpeeksi ja koetaan, että päätöksentekoon ei voida vaikuttaa. Päätöksen äärellä -ohjelmasarja vastaa lähidemokratian haasteisiin ja antaa yhteisöille äänen ja keinot viedä omaa asiaansa eteenpäin audiovisuaalisessa muodossa.
 
Seuraava Päätöksen äärellä -kierros pyörähtää käyntiin keväällä 2015. Pyrkimyksenä on tehdä ohjelmista pysyvä osa kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia.
 
Esimerkkejä yhteisöjen datavisualisoinneista:
 

 
 

 

 
 
Päätöksen äärellä -mediaformaatti on vuonna 2014 EU:n osin rahoittama osallistuvan median kartoitus- ja kehityshanke. Hankkeessa kartoitettiin pääkaupunkiseudun kaupunkilaisyhteisöjen viestintätarpeita erityisesti kansalaisdemokratian ja osallistumismahdollisuuksien osalta. 
 
 
Kohderyhmänä olivat alueelliset vaikuttamisfoorumit, kaupunginosa- sekä muut yhdistykset ja aktiiviset kaupunkilaisverkostot. Stadi.TV on yhteisöllinen mediakanava, johon Helsingin seudun asukkaat voivat tuottaa omaa sisältöä. 
 
Kaupunkilaisten tekemien videoiden rinnalla kanavalla näytetään oman toimituksen ja yhteistyökumppaneiden ohjelmia. Stadi.TV:n taustalla ovat mediakulttuuriyhdistys m-cult, Forum Virium Helsinki ja Helsingin kaupunki. Forum Virium Helsinki toimii palvelun vastaavana tuottajana.
 
Lisätietoja:
Jenni Niemiaho
puh. +358  0)40 167 6680
jenni.niemiaho at)forumvirium.fi
https://forumvirium.fi/paatoksenaarella
 
 

Lue myös